Tänään noin kello 06:30 märkä koiran kuono tuli tökkimään väsyneitä, tai itseasiassa hyvin unisia, varpaitani. Tiibetinterrierimme Hugo päätti puolestani että sunnuntai-aamu ei suinkaan ole tarkoitettu nukkumiseen vaan ulkoiluun. Ujellus ja itku pitivät huolen siitä että ulkoiluttaja, eli minä, nousi melko nopeasti ylös ja kaivoi ulkoiluvaatteet esille.
Herätyskello on osoittautunut tarpeettomaksi, sillä koira tekee saman asian mutta paljon paremmin. Herätyskellon voi esimerkiksi heittää päin seinää tai puhelimen voi asettaa torkuttamaan, mutta koira ei missään olosuhteissa lakkaa ujeltamasta ja vaatimasta aamulenkkiään. Lisäksi koiruus pakottaa ulos liikkumaan, joka on mielestäni torkkumista parempi tapa herätä: kylmä ilma herätti keuhkot ja aivosolut.
Vaikka Hugo saattaa joskus syödä kenkiäni ja herättää aamulla varhain, tulee minulla sitä aidosti ikävä. Eikä koiruus tietenkään ole ainoa asia joita tulen ikävöimään: Oikkaria tottakai, Ruissaloa, talvea, ruisleipää...Voikohan olla niin että minusta tulee suomalaisempi kuin nyt olen vasta kun muutan hetkeksi ulkomaille?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti