Tänään matkustin Turusta Kööpenhaminan kautta Newcastleen.
En erityisesti pidä lentämisestä, ja siinä on mielestäni kaksi kauhistuttavaa asiaa. Ensinnäkin lentäminen itsessään on minulle varsin karmivaa. Kun selkäni painautuu lentokoneen kiihdyttäessä nousuun
tai kun kone kaartaa jyrkästi laskuun olen täysin vakuuttunut että päädyn
pian osaksi taivaalla loimuttavaaa tulipalloa ja syöksyn hallitsemattoman romukasana tantereeseen. Jos ihminen olisi tarkoitettu lentämään, hänellä olisi siivet! Toisaalta lentäminen ahdistaa myös jos koneet eivät liikun niinkuin pitäisi. Kirjoitin aikaisemmin miten olen odottanut Pafoksella paluuta Suomeen. Mielestäni luoleman pelkoni ei ole mitään verrattuna siihen millaisen ahdistuksen voin saada jos hyvät suunnitelmani eivät toteudu.
Matkustamosta kuului pitkä ja raskan huokaus. Vieressä istunut
seurueeni aloitti saman tien uusien lentojen etsimisen siltä
varalta että lento todellakin peruutettaisiin. Otsalleni puolestaan kohosi kylmä ja tuskainen hiki. Jos lento peruuntuisi,
miten pääsisin Newcastleen? Jos myöhästyn huomisesta aloituksesta
niin menetänkö paikkani yliopistolla? Olisiko edessä vielä yksi
yö kotona? Ikkunasta näin miten viereinen Flyben Helsinkiin
suuntautuva kone pääsi ilman kommervenkkejä ilmaan. Myös
Ilmavoimien kuljetuskone tuli esittelemään kuinka hienosti ja hyvin
heidän kalustonsa toimii.
Korvani herkistyi kuuntelemaan koneen ääniä, niiden kun olettaisi kertovan jotain siitä toimiiko kone niin kuin sen pitäisi. Hetken odottelun jälkeen tasaisesti äänentaajuuttan nostava ulina paljasti että jokin
koneessa ainakin toimii ja oli nyt käynnistetty. Suihkumoottorihan se siellä otti kierroksia. Ilmeisesti kippari oli löytänyt sisäisen
MacGyverinsä ja pelastanut noin 80 matkustajan päivän.
Kone nousi ilmaan ja maailma oli kaunis. Pilvien päältä katsottuna Saaristomeri oli vihreän meren, valkoisten jäälauttojen ja saarten mosaiikki. Pilvet näyttivät, näin kliseisesti ilmaistuna, pumpulilta jonne olisi halunnut loikkimaan. Katse lepäsi mutta sydän hakkasi noin 150 lyöntiä minuutissa. Koneen laskeutuessa Kööpenhaminaan havahduin siihen että olin puristanut turvavyön solkea nyrkissäni koko laskeutumisen ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti