Olen syntyjäni hämäläinen, siis luonnollinen olotilani on hitaus.
Palatin eilen maisteriseminaariin viisi sivua tekstiä, eli kutakuinkin sen mitä olen viimeisen puolentoista viikon aikana ehtinyt kirjoittamaaan. Työ etenee varsin verkkaisesti, ja keskimäärin olen jokaista kirjoittamaani sivua kohden lukenut ja tehnyt muistiinpanoja päivän tai kaksi.
Hitaus on turhauttavaa. Jos haluan oikeasti perehtyä johonkin tekstiin, lukunopeuteni on englanninkielisissä teksteissä noin 10 sivua tunnissa. Jos teen samalla muistiinpanoja, lukunopeuteni hidastuu entisestään. Esimerkiksi viime viikolla luin alkuperäsilähdettäni kahtena päivänä noin 20 sivua, ehkä noin puolitoista sivua tunnissa.
Kirjoittamiseni ei ole yhtään sen nopeampaa. Istun tietokoneella ja katselen näyttö. Työpöytää peittävät muistiinpanot, kirjallisuus ja kansiot. Alan naputtamaan kappaleita, ja ensimmäiset versiot ovat yleensä hyvin karkeita ja täynnä täytesanoja. Tiedän mitä haluan sanua, mutten sitä miten voisin ilmaista itseäni niin että lopputulos olisi edes jokseenkin luettava. Esimerkiksi keskinkertaista suosiota saanut vastaukseni Kari Raiviolle syntyi kolmen peräkkäisen illan aikana; yhteensä tunteja sen tekemiseen on varmaan käytetty yhden työpäivän verran.
Kirjoittaminen pysähtyy heti kun olen saanut edellisten päivien tutkimustulokset sanallistettua. Huomaan että työni eteneminen vaatii seuraavaksi kymmenen, viidentoista tunnin luku- ja suunnittelutyön. Sammutan tietokoneen, vien koiran lenkille ja palaan aiheeseen myöhemmin.
En enää usko pitkiin, yli kymmenen tunnin työpäiviin. Tehokkuuteni alentuu mitä pidemmälle työpäivässä etenen. Toisaalta myöhään iltaan jatkuvat kirjoitusmaratoonit eivät luo mitään muuta kuin huonoa yöunta ja kasvata muiden tekemättömien töiden pinoa. Totesinkin maisteriseminaarissa että tekstinäytteiden takia en aio valvoa öitä, säästän voimani kevään loppurutistukseen.
Samaan aikaan graduni ohjaaja painostaa nopeuttamaan työskentelyäni. Ilmoitin edellisessä maisteriseminaarissa että tavoitteenani on palauttaa tutkielma esitarkistukseen kesäkuun alussa. Ohjaajan mielestä keväästäni uhkaa tulla liian löysä sekä kevyt ja voisin palauttaa työni kuukautta aiemmin, toukokuun lopussa.
Meillä tuntuu olevan muutenkin hiukan erilaiset käsitykset ajankäytöstä. Totesin erään paperin käsittelyn yhteydessä että teksti on nyt niin hyvä kuin vallitsevissa olosuhteissa ja aikarajoissa voi olla. Ohjaajan mielestä olisin vielä vähän voinut paneutua tekstiin, niin siitä olisi tullut hiukan parempi. Totesin ettei tekstini ongelmat korjaannu tunnin ylimääräisellä oikoluennalla, vaan aikaa vievällä lisätutkimuksella. Tekstin hiomiseen käytetty tunti ei olisi mielestäni vienyt työtäni eteenpäin.
Tulevat työnantajani, teitä on varoitettu! En ole dynaaminen, ja nopean tyydytyksen sijaan tarjoa hidasta harkintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti