Kahden kuukauden kokemusten perusteella uskallan jo kirjoittaa jotain siitä mistä täällä pidän ja mistä en pidä. Myönnän etten ole englantilaisen kulttuurin erikoisasiantuntija, sillä en ole juuri ole ollut paikallisten kanssa tekemisissä luokkahuoneiden ulkopuolella. Arvioni perustuvat täysin subjektiivisiin kokemuksiini, joten lukijan kannattaa suhtautua kirjoittamaani pienellä varauksella.
Aloitan positiivisista kokemuksistani. En osaa luokitella mieltymyksiäni paremmuusjärjestykseen, joten esittelen nyt neljä asiaa joista täällä pidän satunnaisessa järjestyksessä.
Kirjaston käyttöaste on siis melko korkea, ja iltapäivisin vapaan tietokoneen löytäminen yli 300 tietokoneen joukosta voi olla hankalaa. Opiskelijoita varten onkin kehitetty mobiilisovellus joka seuraa yliopiston tietokoneiden käyttöä ja sen avulla voi löytää lähimmän vapaan tietokoneen. Tavallisia lukupaikkoja on tarjolla rutkasti enemmän kuin tietokoneita, mutta olen loosien sijaan mieltynyt kirjaston nahkasohviin. Jos kaipaan omaa rauhaa, vetäydyn tynnyrimäiseen lukutuoliin jonka seinien suojiin on hyvä paeta sekä lukemaan että torkkumaan päiväunia.
Vaikka kirjaston tilat ovatkin ensiluokkaiset, sen kokoelmissa on pientä toivomisen varaa. Erikoisaiheiden kirjallisuutta on toki runsaasti saatavilla, mutta kurssikirjojen saatavuudessa on joitakin ongelmia. Esimerkiksi 60 hengelle suunnitellun kurssin pakolliseen lukemistoon kuuluvia kirjoja saattaa olla hyllyssä vain yksi kappale käsikirjastossa josta sen saa käyttöönsä neljäksi tunniksi kerrallaan. Luulisi että sähköisten aineiston lisääntyessä e-kirjat ratkaisisivat ongelman, mutta näin ei suinkaan aina ole. Osaa e-kirjoista täytyy nimittäin erikseen pyytää itselleen luettavaksi seitsemäksi päiväksi kerrallaan. Kirjastovirkailijat vastaavat pyyntöön joko seuraavana päivänä tai vasta viikon päästä.
Ensinnäkin seminaarit tarjoavat loistavan mahdollisuuden harrastaa englanninkielistä tieteellistä keskustelua. Koen että seminaareissa käydyt keskustelut ovat vieneet kielitaitoani eteenpäin enemmän kuin mikään muu täällä kokemani. Toiseksi, seminaareissa oppiminen on kollektiivistä. Turussa saatoin lukea yksin kirjan tai kaksi jonka jälkeen yritin suoltaa kaiken muistamani tenttivastauksiin. Täälläkin luetaan kirjoja, artikkeleita ja alkuperäislähteitä, mutta luetusta keskustellaan yhdessä. Keskustelu puolestaan autta ymmärtämään luettua ja luomaan uusia kytköksiä tiedonsirpaleiden välille. Kolmanneksi, seminaareissta puuttuu kokonaan kandiseminaarissa tutuksi tullut pilkunviilaus tai sanojen märehtiminen. Luemme täällä tutkijoiden, ei toistemme, kirjoituksia. Keskustelemme asiasta, emme pilkkusäännöistä.
Seminaarien opettajat ovat kaikki innostavia ja haastavia. En ole ollut vielä yhdessäkään tapaamisessa jossa olisin voinut istua passiivisesti hiljaa sillä opettajat helläkätisesti pakottavat osallistumaan kysymällä suoria kysymyksiä hiljaisilta opiskelijoilta. Myös pienempiin ryhmiin jakautuminen on suosittu opetusmetodi. Kun käymme tekstejä läpi kolmen hengen ryhmissä ei hiljaisuudelle jää juuri mahdollisuuksia.
Seminaareissa toteutuu myös ajatus yliopistosta vanhemien ja nuorempien tieteenharjoittajien yhteisönä. Vanhemmat haastavat meidät nuoremmat ajattelemaan ja luomaan uutta. Tuntuu että opiskelijoiden havainnoille ja ajattelulle annetaan arvoa. Eräskin opettaja päätyi kommentoimaan opiskelijan eseen tutkimuskysymystä että aiheesi on liian laaja yhteen esseeseen: "You could make your career out of it".
Kirjasto
Newcastlen yliopiston pääkirjasto Robinson Library on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivänä viikossa. Opiskelijat osaavat hyödyntää laajat aukioloajat, sillä kirjasto tyhjenee poikkeuksetta vasta puolen yön jälkeen. Osa opiskelijoista, kuten yksi kämppiksistäni, saapuu kirjastoon vasta illalla. Ymmärrän häntä hyvin, koska yöksi talo hiljenee kun motivoituneimmat keskittyvät työntekoon. Lisäksi kello 22 on huomattavasti helpompaa löytää vapaa istumapaikka kuin 12 tuntia aiemmin.Kirjaston käyttöaste on siis melko korkea, ja iltapäivisin vapaan tietokoneen löytäminen yli 300 tietokoneen joukosta voi olla hankalaa. Opiskelijoita varten onkin kehitetty mobiilisovellus joka seuraa yliopiston tietokoneiden käyttöä ja sen avulla voi löytää lähimmän vapaan tietokoneen. Tavallisia lukupaikkoja on tarjolla rutkasti enemmän kuin tietokoneita, mutta olen loosien sijaan mieltynyt kirjaston nahkasohviin. Jos kaipaan omaa rauhaa, vetäydyn tynnyrimäiseen lukutuoliin jonka seinien suojiin on hyvä paeta sekä lukemaan että torkkumaan päiväunia.
Vaikka kirjaston tilat ovatkin ensiluokkaiset, sen kokoelmissa on pientä toivomisen varaa. Erikoisaiheiden kirjallisuutta on toki runsaasti saatavilla, mutta kurssikirjojen saatavuudessa on joitakin ongelmia. Esimerkiksi 60 hengelle suunnitellun kurssin pakolliseen lukemistoon kuuluvia kirjoja saattaa olla hyllyssä vain yksi kappale käsikirjastossa josta sen saa käyttöönsä neljäksi tunniksi kerrallaan. Luulisi että sähköisten aineiston lisääntyessä e-kirjat ratkaisisivat ongelman, mutta näin ei suinkaan aina ole. Osaa e-kirjoista täytyy nimittäin erikseen pyytää itselleen luettavaksi seitsemäksi päiväksi kerrallaan. Kirjastovirkailijat vastaavat pyyntöön joko seuraavana päivänä tai vasta viikon päästä.
Asiakaspalvelu
Olen kuullut kaikenlaisia tarinoita laadukkaasta englantilaisesta asiakaspalvelusta, ja oikeastaan ne ovat osoittautuneet poikkeuksetta oikeiksi. Esimerkiksi englantilaisen supermarketin asiakaspalvelu on aivan erilaista kuin suomalaisessa vastaavassa. Esimerkiksi eräässä suomalaisessa marketissa olen joutunut seuraamaan sivusta kun kaksi kassaa heittävät herjaa toisilleen ja asiakkaat jäivät ilman niitä pieniä kohteliaisuuksia joita kassalta voi odottaa. Täällä sen sijaan vierailuni supermarkettiin ovat melkein aina päättyneet small talkkiin kassan kanssa. Eräskin kassa aloitti valittelemalla kovaa tuulta ja sitä miten vaikeaa hänen oli pyöräillä töihin. Sattumoisin hän myös tunnisti aksentistani että olen skandinaavi. Tunnustettuani suomalaisuuteni päädyimme vertailemaan Suomen ja Englannin ilmastoja ja talvea. Hämmästyksekseni kassalla ei ollut kiire keskeyttää keskusteluamme vaikka jono kassan takana piteni jatkuvasti.
Jälleen kerran, kaikki ei ole täydellistä. Esimerkiksi edullisista vaatteistaan tunnetussa Primarkissa on melko mahdotonta löytää henkilökuntaa muualta kuin kassoilta, joten myymälässä ei kannata kierrellä ja odottaa koska myyjä tulee kysymään tarvitsenko apua. Toisaalta vähäinen asiakaspalvelu taitaa kuulua Primarkin keinoihin pitää vaatteet edullisina.
Kämppikset
Jaan asuntoni viiden muun opiskelijan kanssa, ja yhteisöömme kuuluu itseni lisäksi kaksi ranskalaista sekä yksi saksalainen, bulgarialainen ja englantilainen. Minulla oli tiettyjä ennakkoluuloja yhteisasumista kohtaan, mutta onnekseni kämppikseni paljastuivat melko loistavaksi seuraksi.
Sosiaalinen elämäni on rakentunut hyvin vahvasti kämppisteni ympärille. Tiedämme toistemme menot, kiireet ja esseiden palautuspäivät, joten voimme sopia sosiaalisesta ohjelmastamme keskenämme toistemme kiireet huomioiden. Voimme tunnin varoitusajalla päätyä katsomaan leffaa tai suunnitella ulos lähtemistä kolme päivää etukäteen. Kaupungista toki löytyy lukuisia opiskelijajärjestöjä, mutta jostain syystä ne eivät ole minua juuri houkutelleet. Erasmus-vaihtareiden järjestön toimintaa tuntuu leimaavan pakkobiletys ja toisaalla historian opiskelijoiden ainejärjestö vaikuttaa hyvin uneliaalta järjestöltä.
Seminaarit
Viikko viikolta kiintymykseni seminaarimuotoiseen opetukseen on vain kasvanut. Tähän on ainakin kolme syytä.Ensinnäkin seminaarit tarjoavat loistavan mahdollisuuden harrastaa englanninkielistä tieteellistä keskustelua. Koen että seminaareissa käydyt keskustelut ovat vieneet kielitaitoani eteenpäin enemmän kuin mikään muu täällä kokemani. Toiseksi, seminaareissa oppiminen on kollektiivistä. Turussa saatoin lukea yksin kirjan tai kaksi jonka jälkeen yritin suoltaa kaiken muistamani tenttivastauksiin. Täälläkin luetaan kirjoja, artikkeleita ja alkuperäislähteitä, mutta luetusta keskustellaan yhdessä. Keskustelu puolestaan autta ymmärtämään luettua ja luomaan uusia kytköksiä tiedonsirpaleiden välille. Kolmanneksi, seminaareissta puuttuu kokonaan kandiseminaarissa tutuksi tullut pilkunviilaus tai sanojen märehtiminen. Luemme täällä tutkijoiden, ei toistemme, kirjoituksia. Keskustelemme asiasta, emme pilkkusäännöistä.
Seminaarien opettajat ovat kaikki innostavia ja haastavia. En ole ollut vielä yhdessäkään tapaamisessa jossa olisin voinut istua passiivisesti hiljaa sillä opettajat helläkätisesti pakottavat osallistumaan kysymällä suoria kysymyksiä hiljaisilta opiskelijoilta. Myös pienempiin ryhmiin jakautuminen on suosittu opetusmetodi. Kun käymme tekstejä läpi kolmen hengen ryhmissä ei hiljaisuudelle jää juuri mahdollisuuksia.
Seminaareissa toteutuu myös ajatus yliopistosta vanhemien ja nuorempien tieteenharjoittajien yhteisönä. Vanhemmat haastavat meidät nuoremmat ajattelemaan ja luomaan uutta. Tuntuu että opiskelijoiden havainnoille ja ajattelulle annetaan arvoa. Eräskin opettaja päätyi kommentoimaan opiskelijan eseen tutkimuskysymystä että aiheesi on liian laaja yhteen esseeseen: "You could make your career out of it".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti